Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen kaikenlaisiin kädentaitoihin, ruuanlaittoon ja nyttemmin leivontaan innostunut naisihminen. Nämä ihanat kakkublogit saivat aikaan kipinän oman blogin avaamisesta... Saatan lisätä mausteeksi kuvien joukkoon myös luontokuvia, sillä luonnossa liikkuminen kuuluu suosikkeihini!

08.11.2009 - 16:15

Isänpäivän kunniaksi ei meillä leivottu kermakakkua ollenkaan. Flunssan vuoksi meni lähes koko viikko sairastaessa ja mihinkään kermakaakuprojektiin koristeineen ei ollut voimia. Muutenkin koko viikonlopun ohjelma meni sairastaessa uusiksi ja hartaasti odotettu tapaaminenkin peruuntui :( Tein sitten kuitenkin kaksi tällaista pähkinä-kinuskikakkua kuvalehdestä juuri bongatun ohjeen mukaan. Toinen kakku meni viemisiksi vaarille.

Valitettavasti ainut kokonaisesta kakusta otettu kuva on epätarkka, mutta kyllä tästä nyt ainakin näkee sen, että pähkinöitä kakun päällä on runsaasti.

Tästä kuvasta taasen näkyy se, että sisus on ihanan märkä ja kuuluu sellainen ollakin! Nuo happamat omenat antavat jännän maun kakkuun, mutta tuovat myös tuota kosteutta. Ohje sanoo, että kakku säilyy mehevänä 5-6 päivää huoneenlämmössä! Laitan tähän nyt ohjeenkin yhteen kakkuun, sen vielä ohjeistan (jos sitä ei ohjetta lukemalla tajua), että makeaa on!! Laitan kakun jotenkin samaan kategoriaan banoffee-tortun kanssa makeudeltaan.

PÄHKINÄ-KINUSKIKAKKU

POHJA: 

150g sulatettua voita tms.

2.5 dl sokeria

2 munaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 raastettua hapahkoa omenaa (raasteena n. 4 dl)

1 dl maitoa

KUORRUTUS:

100 g voita

2 dl fariinisokeria

1 dl kuohukermaa

200 g pekaani-, suola- tai cashewpähkinöitä

mustapippuria (unohdin kokonaan laittaa)

Sekoita sulatettu rasva ja sokeri kulhossa. Lisää munat yksitellen ja vatkaa kevyesti. Sekoita kuivat aineet keskenään. Raasta omenat. Lisää taikinaan vuorotellen omenaraastetta, jauhoseosta ja maitoa.

Paista voidellussa ja jauhotetussa irtopohjavuoassa 175 asteessa n.30-35 min.

Laita kattilaan voi, fariinisokeri ja kerma. Kiehauta seos ja keitä viisi minuuttia kunnes seos sakenee ja tulee kinuskimaiseksi. Kääntele joukkoon kevyesti pähkinät ja ripaus pippuria. Ota kakku uunista ja kaada seos päälle. Jatka paistamista uunissa vielä 8-10 min. kunnes kuorrutus on kauniin ruskeaa. Anna jäähtyä vuoassaan.

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

sofiella kirjoitti 10.11.2009 - 09:10
Mmmm.... :d Ihanan näköistä ja tätä voisikin joskus kokeilla! Myös aikaisempi kastekakku oli kaunis ja suloinen se vauva siinä! :)Lisään sut muuten linkkeihini, jos ok! :)
Tuulis kirjoitti 13.11.2009 - 07:51
Tämähän on mielenkiintoinen ohje! Riittikö kosteus noin, vai oisko tarvinnut kaveriksi vaikka jonkun "kastikkeen"?
Tytsie kirjoitti 13.11.2009 - 08:05
No tuota minäkin etukäteen mietin, mutta kyllä kosteus riitti ja en kyllä oikein keksi, minkä "kastikkeen" olisin yhdistänyt kun tuo kinuskihan tuossa jo on päällä. Mielestäni kannattaa kokeilla ohjetta vain jos on pähkinöiden ystävä - mielenkiintoista oli myös nuo suolapähkinät tuossa päällä.
katriina kirjoitti 15.11.2009 - 19:36
Upeat kuvat! Ohjasin omalta sivultani tänne katsomaan niitä ja alkuperäistä ohjetta, kun itse tein vähän muunnellun.

Hyvä kakku, alkuperäisistä aineista varmasti parempi vielä.
Marilele kirjoitti 15.11.2009 - 21:11
Ihanan näköistä!
PAMPULA kirjoitti 22.11.2009 - 19:34
Herkullisen näkösiä!
Laura kirjoitti 15.12.2009 - 13:14
slurps! eksyin blogiisi googlen kautta etsiessäni satu sopasen aamuhämärässä laulua, hassua :) linkitti tuohon aamuhämärässä otettujen kakkukuvien postaukseen.

mutta mikä pähkinäkakku! jos en olisi ikuisella laihiksella tekisin nuita miljoona ja söisin itse. mies ei tykkää lainkaan pähkinästä, joten saisin sen tehdäkin ;)

oli hauska löytää tänne!
Anissette kirjoitti 19.12.2009 - 03:46
Kuulostaa sekä näyttää todella herkulliselta -tämä menee ehdottomasti talletettaviin linkkeihin (siihen "kokeillaan kun ehditään" listaan) :)
Anissette kirjoitti 06.09.2011 - 18:58
Lupaus pidetty, samainen kakku juuri ulkona jäähtymässä että pääsisi kahvittelemaan :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code