kesä on tullut!! Viikko sitten löysin sitruunamarengin blogista aivan ihanan näköisen raparperihyydykekakun ja sitä oli pakko kokeilla itsekin - tosin hieman varioiden.

Keksipohjan sijaan kokeilin tehdä pohjan tiramisuun käytettävistä kekseistä - pavesineistä (nämä keksit ovat siis italiaksi pavesini, tämäkin sana tosin riippuu millä alueella liikut -italiassa ruokasanasto vaihtelee maakunnan mukaan). Joka tapauksessa pohjan latominen pyöreään vuokaan oli tietysti haaste ja hienosti se ei näy tuossa reunalla joka paikassa, mutta sopii hyvin ideana näin kesäajan leivontaan - ei uunin lämmitystä!

Tässä kakku päältä päín. Äitini punoi minulle pajuista tuollaisen terassipöydälle laitettavan kakkualusen, se on aivan ihana!

Tässä vaihteeksi kerrottu miten kakku on tehty:

Laita raparperimehua tai jotain muuta mehua laakeaan astiaan ja kastele siihen tiramisukeksit, jotka ladot vierekkäin haluttuun vuokaan. Riittää, että kastat keksit, ne imaisevat nestettä tosi nopeasti. Keksipohja tai kakkutaikinasta tehty pohja käy tietysti myös.

Täyte:

4 reilua raparperin vartta palasina, keitetään sokerin kanssa (n.2 dl) kahdessa desissä vettä, näistä tuleva mehu siivilöidään erilleen varsinaisesta raparperistä.

Purkki Flora Vispiä vispataan, sekaan laitetaan 200 g maustamatonta tuorejuustoa, 1 sulatettu valkosuklaalevy ja raparpereistä tullut "hillo" sekä sokeria maun mukaan. Sekaan pilkoin myös tuokkosellisen tuoreita kotimaisia mansikoita - nam.

Kuumaan tilkkaan raparperimehua sulatetaan n. 4 kpl vedessä liotettua liivatelehteä ja sekoitetaan täytteeseen. Täyte kaadetaan tiramisukeksien päälle hyytymään.

Kannen liivatekerrokseen tarvitset nestettä noin muutaman desin ja väh. 4 liivatelehteä, tosin tämäkin riippuu vuoan koosta. Minä käytin nesteenä tuota keittämisestä tullutta raparperimehua ja vain 3 liivatelehteä - kerroksesta tuli aivan liian löysä jostain syystä; pysyy juuri ja juuri kasassa. Värjäsin nesteen pastavärillä vihreäksi - liian vihreäksi, on kuin myrkkyä (mutta virheistä sitä oppii). Heti kun täytettä maisteli niin se maistui jotenkin tunkkaiselle ja se on aina mielestäni valkosuklaan ansiota. Seuraavana päivänä kun maistoimme valmista kakkua niin se olikin sitten jo ihan raikasta, mikä olikin tavoite.