Tämä kakku oli taas ihan uudenlainen projekti. "Vanhoja" asioita siinä olivat nuo täytteet - banaani- ja suklaamousset sekä kerman värjääminen tuolla tavoin pursotuksessa. Uusina asioina tuo tiaran tekoyritys ja kahden kakun päällekkäin kasaaminen.

Tämän päivän synttärisankari itse toivoi nuo kyseiset täytteet tähän kakkuun sekä myös liljat kukiksi ja värityksen. Minä onneton sitten ehdotin pikeeritiaraa, vaikka en ollut sitä koskaan tehnyt ennen. No, kakun päälle päätyi sitten tiara nro 4, joka ainoana säilyi ehjänä kun oli riittävän paksu ja tylsän yksinkertainen. Tiarakokeilut nro 1 ja 2 olivat ne kauneimmat, mutta ne hajosi jo viikko sitten.

Tosi kiva on kokeilla kuitenkin uusia juttuja. Nämä liljatkaan eivät tässä muodossa ole minulle vielä tuttuja ja vaikka kuvasta ei kunnolla näy niin ne ovat kyllä sisältäpäin maalattu myöskin tummemmalla.

Jännittävintä oli tässä tämän kakun kuljetus ja köröttelimme aika hissukseen kakku muovisessa säilytyslaatikossa foliolla peitettynä juhlapaikalle. Suuria vaurioita ei näkynyt ja kimalteet kakun päälle ripottelin sitten vasta juhlapaikalla, joten ne eivät näy kuvissa.

Kaikki tuntuivat kakusta tykkäävän ja tykkäsin kyllä itsekin. Vielä on kuitenkin kovasti töitä noiden pursotusten tasaiseksi saamisessa, mutta näin sitä tehdessä harjaantuu.