Oman synttärin kunniaksi tein pikkaraisen täytekakun sekä kokeilin Juhannusta ajatellen voileipäkakkua uuden Yhteishyvän reseptillä. Tämä on nimittäin sillivoileipäkakku ja sopii niin vallan mainiosti jussin "juhlintaan". Mutta ensin kuvat tästä pienestä hyydyke/täytekakusta.

Harmi kun en älynnyt ottaa kunnon läpileikkauskuvaa. Pohja oli kaakaokakkupohja, sitten kerros valkosuklaamoussea, taas ohut kerros kaakaokakkupohjaa, 1 banaani siivutettuna ja ylinnä mansikkamousse, jonka seassa oli tuoreita mansikoitakin. Pari liivatetta ei vaan näyttänyt riittävän, sillä joukossa oli myös pakastemansikoita, jotka tunnetusti ovat vetisiä - pääliskerros melkein alkoi valumaan.

Nuo oranssit "kukkien" terälehdet on pursotettu valkosuklaa/candy melts -seoksesta. Hyvin kestivät sulamatta kakun päällä. Koristelu ei paljon päänvaivaa tuottanut vaan äkkiä jotain ja mansikoitakin oli vain muutama enää jäljellä.

Sitten tähän sillivoileipäkakkuun, josta kesäsillin ystävänä pidin kovastikin. Talvella en silliä kyllä syö missään muodossa.

Tämä ei ohjeen mukaan tehtynä suuren suuri ollut ja ei todellakaan mikään kahvipöydän tarjottava toisin kun enemmän "tavalliset" voileipäkakut.

Ohje löytyy siis uusimmasta yhteishyvän ruokaliitteestä. Voin sen tähän toisen kerran kirjoittaa niin ompahan muistina itsellekin jos paperiversio katoaa.