Tarjouduin tekemään reippaalle miehen alulle synttäreihin merirosvoaiheisen kakun vähän oikaistulla versiolla ajan puutteen vuoksi. Halusin myös tälle kaverille itselleen jonkinlaisen kakun tekeleen värkätä - kakun pitäisi olla munaton, maidoton ja gluteeniton. Tässäpä kuva ensin tästä sankarin kakusta.

Tämä oli siis ihan pikkukakku, jossa pohjaksi laitoin banaanin viipaleita ja täytteen hyydytin liivatteen kanssa mustikkaisesta soijajugurtista. Lisäsin seokseen jäisiä mustikoita makua tuomaan. Kiilteen hyydytin mustikkamehusta ja päällä teeman mukainen makeinen sekä jo kivasti sulaneita mustia nompparelleja.

Tässä vielä kuva "pääkakusta", josta ei kummoinen tullut kun ei aikaa tämän enempää koristeen tekemiseen ollut. Ensin ajattelin mustaa malacon makeisista keitettyä kinuskia, joka olisi tietysti väriltään ollut täydellinen, mutta koska sisällä oli banaani- ja sulkaamousset niin laitoin sitten suklaakuorrutuksen. Tämä oli siis lapsivieraiden kakku.

Onnea vielä jälkikäteen Santsulle!