Moni on varmaan ihmetellyt tämän blogin kuvatonta ulkonäköä. Heinäkuun alussa ihmettelimme myös itse miksi kuvat eivät näy. Syy selvisi vasta alueemme sanomalehden kirjoittaessa toisesta onnettomasta kakkubloggarista(ja niiiiin monesta muusta), jolle oli käynyt samoin. Vuodatuksen hallintasivuillehan ei päässyt, joten tietoa ei sitä kauttakaan saanut. Tuossa artikkelissa bloggari kertoi, että Vuodatuksen serverille oli sähkökatko tehnyt tuhojaan ja kuvat elokuusta 2009 lähtien oli menetetty taivaan tuuliin....

Kyllä tätä asiaa on mielessä pyöritetty kantilta jos toiselta. Tosin kesä oli kaikin puolin niin ikävä jatkuen samalla teemalla elämässä muuten, että kakkublogi ei ollut kuitenkaan päälimmäisenä mielessä. Jotenkin sama "teema" on jatkunut myös syksyyn. Ensin ajattelin, että olkoon koko homma kun muutenkin olen tarkoituksella leipomista vähentänyt. Sitten harmitti, että kolmen vuoden "työ" meni hukkaan. Että mitä teen? No, en ole vieläkään päättänyt ja jotenkin meni myös usko tähän Vuodatuksen blogipalveluun täysin.

Tänään oli sitten sateinen ilta ja kaatosateessa koirien kanssa lenkki tuli heitettyä. Saunan jälkeen kuitenkin istuin koneelle ja päätin nyt siirtää ainakin kamerassa olevat kuvat takaisin tänne blogiin. Kyllä minulla muutkin tallella on koneellani, mutta niiden siirtämistyö on kyllä iso urakka. Vähän kerrassaan tuota voisi ajatella tehdä.

Yksin ei tämän asian kanssa ole ja usealla on varmaan nuo sivupalkin linkitykset menneet uuteen uskoon niin monen bloggaajan kyllästyttyä touhuun. Katsotaan miten kohdallani käy....

Tässä varmaankin kesän ainut leipomus, joka tehty juuri ensimmäisten mansikoiden saavuttua "mökkikäyttöön", jossa kuvakin otettu. Kuvassa näkyvä Riviera Maisonin kolmekerroksinen pikkuleipätorni on oma ostos ja on yksi parhaimmista hankinnoista pitkään aikaan. Siinä erilaiset pikkuleivät ja keksit eivät sekoitu toisiinsa ja pitävät oman alkuperäisen makunsa - loistava keksintö!