Minulla oli viime viikolla syntymäpäivä ja sen tiimoilta on kakkuja leivottu. Omissa todella pienimuotoisissa juhlissani oli tarjolla ruokaa ja jälkiruuaksi kolme erilaista kakkua. Olin todellakin päättänyt ottaa härkää sarvista ja tehdä / opetella pikkuleipien tekoa, mutta silloisella helteellä ei tullut kuuloonkaan paahtaa uunia tuntikausia. Enin mihin venyin uunin kanssa oli pari päivää aiemmin yksi kakkupohja. Eli hyydykekakut kunniaan kesällä, kuten olen aina ajatellut (okei... pari mansikkakkua on saatava). Tässäpä siis ensimmäinen versio eli suklaahyydykekakku dominokeksipohjalla ja pensasmustikoilla.

 

P6056176-normal.jpg

P6056177-normal.jpg

Seuraava kakku olikin "yleisön suosikki" raikkautensa vuoksi. Eli  keksimurupohjainen raparperihyydykekakku, jossa oli sulatettua valkosuklaata jamansikan paloja joukossa. 

P6056181-normal.jpg

Seuraavaksi varsinainen kermatäytekakku, jossa oli täytteenä vanilja-vadelmamousse (muistaakseni) molemmissa kerroksissa. Keltainen valikoitui näihin koristuksiin väriksi tämän hetkisen kotimme tehostevärin mukaan (juurikin niin, kaikki otetaan huomioon).

P6056184-normal.jpg

P6056186-normal.jpg

Sitten tulee tänään töihin viedyt hyydykekakut. Tässä välissä piipahdettiin Ruotsissa ja tuliaisena tuotiin tajuton flunssa joka hienosti kaatoi petiin kuumeessa ja kakkuleipurin energia oli kyllä aika vähissä. Nämä kakut oli kuitenkin helppo toteuttaa kun pakastin tarjoili antejaan. En ole muuten ikinä - siis ikinä - tehnyt hyydykekakkua niin sokkona kuin nyt. En maistanut mitään - siis mitään - ja sen vuoksi oli aivan turha maistella moussea - ohjeella + soveltaen (joku vika minussa on kun koskaan en tee täysin ohjeen mukaan vaan aina täytyy soveltaa) mentiin. Kyllä jännitti lopputulos ja maistoin toki kakkua, joka ei vieläkään maistunut miltään. Rakenteen kyllä tunsin ja se oli mukava + pohjaksi laittamani kakkupohjan kerros (pari niitä siis löytyi pakkasesta jemmasta) toimi oikein hyvin. Nämä ovat siis omenahyydykekakut, joissa kiilteenä on mummin kauniin väristä omenamehua. 

P6116219-normal.jpg

P6116214-normal.jpg

P6116213-normal.jpg

Kuvat on otettu eilen ilta-auringossa ja väri aika oikeanlainen. Aluslautasia en vielä siinä vaiheessa laittanut. Tein tummasta suklaasta elämäni ohuimmat pursotukset ja nuo reunoilla olevat koristukset ovat tooooosi pieniä. Pursotus sujui tosi kivasti ja olisi ollut kiva tehdä enemmänkin! Tässä lisää kuvia, kakut saattavat olla sekaisin, koristuksissa vähän eroa, maussa tuskin mitään - luulisin. 

P6116208-normal.jpg

P6116209-normal.jpg

P6116211-normal.jpg

Ei se ihme että niitä PYÖREITÄ VUOSIA täytetään tällä kakkumäärällä!