Poikani tulee olemaan bestmanina lähiaikoina pohjoisessa yksissä häissä ja hääparin piti tulla meille harjoittelemaan häätanssia sekä kahville, mutta suunnitelmat muuttuivat tanssin osalta. Iskin heti tähän saumaan ajatuksella, että kun tulee syöjiä niin voin kakun tehdä, pursotusta harjoitella sekä uutta täyteversiota pieneen kakkuun kokeilla.

Pursoitus onnistui ihan ok paitsi että tuo väri olisi voinut vähän vaaleampi olla tuossa reunassa. Osaako joku sanoa, että sotketaanko tuon pinkin sekaan valkoista väriä ennen pursotuspussiin laittamista, jotta saadaan vaaleampi versio vai laitetaanko sitä väriä pursotuspussiin vaan vähemmän? Käytän Wiltonin värejä ja niissä ei ymmärtääkseni kovin vaaleaa valmiina löydy. Sokerimassaan ja marsipaaniinhan on helppo laittaa vaan vähemmän väriä.

Kukaan ei kyllä usko, mutta yritin pursottaa kermaruusua ilman että olin ottanut selvää miten se toimii. Tai siis joki aavistus oli, mutta ei riittävä kuitenkaan. Nyttemmin olen valistunut asiasta ja todennut, että ilman kukkanaulaa se ei todellakaan onnistu ja nyt minulla sellainen jo on. Tämä on siis jokin versio jostain kukasta ja kermaruusuja tulee tulevaisuudessa. Minulla on myös käsi reistannut ja vaikeuttanut kaikkien liikeratojen tekemistä, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan, mutta eiköhän sekin tässä korjaannu - kättä täytyy vaan treenata.

Netistä varmaan löytyy ruusujen teko-ohje!