Kävin vielä ottamassa viimeiset kesähenkäykset saapasmaassa - tässäpä kuvatuliaisia:

Menin ensimmäistä kertaa Veneziaan junalla - monesti olen käynyt, mutta aina jollain paatilla suoraan keskustaan laguunin kautta. Kätevästi pääsee junalla saarien toiselle laidalle ja siitä vaan sitten kävellen varsinaiseen "keskustaan". Takaisin juna-asemalle tulimme vesibussilla 40 min ja 16 pysäkkiä. Turisteja oli arvatenkin liikkellä, mutta ajankohdasta johtuen vähemmän kuin aikaisemmilla kerroilla. 2 tunnin junamatka muuten Suomen oloisella junalla edestakaisin maksoi kokonaiset 8.60 euroa!

Olin vieraana italialaisessa perheessä, jossa (kuten kaikissa perheissä siellä varmaan) ollaan ihan hulluina tatteihin. Perheen isä oli hiljan aamuhämärissä lähtenyt yli tunnin ajomatkan päähän päiväksi vuorille etsimään tatteja ja saaliina oli kokonainen yksi tatti. Se syötiin hartaudella possunlihan kanssa laitettuna ja olikin sitten taivaallisen hyvää. Italiassa pitää muuten olla lupalappu mukana tattien keräämiseen ja tatteja saa kerätä jotain 1-2 kg omaan käyttöön. Meinasivat pyörtyä kun kerroin meidän tämän syksyn tattisadosta, joka oli järkyttävä: metsässä piti kävellä silmät kiinni kun tatteja oli niin paljon! Ylläolevassa kuvassa on Venezian torilta pongattuna toinen sieni, jota suostuvat tässä perheessä tattien puutteessa syömään. Sienet nimeltään giallini (=pikkukeltaiset) ja yllätys, yllätys, se onkin kanttarelli!!!

Tässä on yhden illan tunnelmia Gardajärveltä. Voi että oli ihanan lämmintä vielä (+20 - 22) ja jotenkin niin kesäistä. Puut kuvassa ovat mandariinipuita - osassa oli jo kypsiä hedelmiä ja osassa vielä raakoja. Ihan tässä maisemassa syötiin järveä tuijotellen perinteiset italialaiset pizzat.

Tämän lähemmäksi leivontaa en sitten tällä reissulla päässyt. Eli joku sikakallis laukkumerkki (jota en muista) ja käsilaukku jossa on kangasleivonnaisia ommeltu päälle. Huomatkaa siis hinta 136 euroa!!

Tuli jälleen todettua että vaikka Italiassa keskitytään täysin syömiseen niin leipomista ei harrasta lähes kukaan. En ole yhdessäkään perheessä nähnyt mamman leipovan ja kaikki tarjottava leivonnainen (joita ei ole liiemmin) ostetaan valmiina. Niin oli myös tällä kertaa.

Tässä vielä kuva Alppien ylityksestä eilen - maisemat olivat huikeat jälleen kerran.