Tässä reilun parin viikon sisällä tehdyistä leipomuksista muutama kuva. Ensimmäisenä spanielikerhon vuosikokoukseen tilattu kakku, jossa toiveena oli kermaruusuja päällä ja mansikkatäyte. Koiraihmisenä minun oli pakko jotenkin saada tuota koiraa tuohon kakun koristeluun kuitenkin esille ja tein suklaanmakuisesta kuorrutemassasta isoja ja pieniä luita kakun reunaa kiertämään.

Sen verran ulkona vielä oli viiden maissa valoisaa, että nämä kuvat sai terassilla tulipalopakkasessa otettua. Tein kaikki mahdolliset varotoimenpiteet kuvausta ajatellen, mutta silti se meinasi koitua tämän kakun kohtaloksi. Kun toin kakun sisälle ja laitoin sen dreijan päälle ajatuksena vielä vähän silottaa ulkoreunaa niin..... kääntyessäni kurkottamaan veitseä käteeni kuului selän takaa plop.... ja kakku tippui!!! En meinannut uskaltaa kääntyä katsomaan vahinkia, sillä kakun nouto oli puolen tunnin päästä ja varapohjaa ei ollut edes pakkasessa! Kakkulautasen pohja oli jotenkin jäätynyt hetkessä (siirsin kakun sittemmin pahviseen kakkulaatikkoon) ja liukui iloisesti siitä dreijan päältä pois. Onnea oli kuitenkin matkassa ja kakun kyljessä oli vain iso monttu, jonka paikkasin kermavaahdolla. Luutkin olivat lennelleet pois tuosta reunalta ja joitakin siirtelin takaisin, mutta siitähän vähän jälkeä jäi jolle ei enää tuossa vaiheessa voinut mitään.

Nuo luut oli alun alkaenkin tarkoituksella vähän vaan heitelty, joten tämän kuvan oton jälkeinen onnettomuus ei suuresti asetelmiin vaikuttanut - onneksi. Varmasti opin tästä jotakin! Kakun välissä siis oli mansikkamousse sitruunaripauksella terästettynä kahdessa välissä.

Sitten seuraava leipomus oli ihan "kotikäyttöön" ja se olikin tuhtia tavaraa. Olin pariin otteeseen jossain törmännyt leivonnaiseen, jossa on ns. mutakakusta tehty tiukka pohja ja päällä on rahkasta tai tuorejuustosta tehty kerros. Tässä on kalorit tosi tiiviissä muodossa!

Päälle voi suklaasta tehdä vielä tuollaisen marmorointikuvion. Oli kyllä erikoinen lopputulos, josta ensin en itse pitänyt lainkaan, mutta toisella "yrittämisellä" seuraavana päivänä maistuikin taivaalliselta. Ja tämä jos mikä on kahvin kanssa loistava makupari! Seuraavan kerran kokeilen tuorejuustoksi appelsiinilla maustettua versiota. Tätä teen varmasti uudestaankin.